Yksinkertainen nyrkki. Mikään ei voisi olla tavallisempaa, saatat ajatella? Ja silti… Liu’uta peukalo etu- ja keskisormen väliin, ja tämä pieni liike saa yhtäkkiä merkityksen. Tämän lähes lapsellisen eleen takana piilee hämmästyttävä historia, joka ulottuu vuosisatojen ja kulttuurien taakse. Osaksi suojelun symboli, osaksi pilkallinen silmänisku, osaksi hienovarainen rituaali, “viikuna”-eleellä on enemmän annettavaa kuin silmä näkee.
Viikuna: ikivanha ele, jolla on useita merkityksiä
Ensi silmäyksellä “viikuna” näyttää yksinkertaiselta nyrkiltä. Mutta kahden sormen väliin työnnetyn peukalon yksityiskohta muuttaa kaiken. Erityisesti Kreikassa tätä elettä käytettiin aikoinaan ironisena tapana sanoa “et saa mitään” tai “jatka eteenpäin” sanomatta sanaakaan.
Aikana, jolloin vuorovaikutus saattoi nopeasti kiristyä, tämä merkki mahdollisti selkeän kieltäytymisen korottamatta ääntään. Hiljainen, lähes elegantti “ei”, verrattavissa oveen, joka suljetaan rauhallisesti paiskaamisen sijaan.
Tämä hienovarainen kehonkieli oli osa arkea. Sitä käytettiin naapureiden, ystävien ja joskus jopa perheiden välillä. Ele puhui puolestaan, ja sen viesti ymmärrettiin heti.
Suojan symboli etäältä
Viikunan tarina ei kuitenkaan pääty pelkkään pilkkaan. Joissakin muinaisissa itäeurooppalaisissa perinteissä, erityisesti pakanallisessa Venäjällä, tätä elettä pidettiin suojelevana merkkinä.
Suljettu nyrkki symboloi sisäistä voimaa. Taitettu peukalo toimi huomaamattomana talismanina. Uskottiin, että tämä ele voisi torjua negatiivisia energioita ja suojella sitä suorittavaa henkilöä.
Kuten nykyaikaiset pienet rituaalimme – puun koskettaminen tai sormien ristiminen – viikuna edusti rauhoittavaa tapaa saada hallinta takaisin epävarmuuden edessä. Pieni ele, mutta sellainen, joka kantoi aikomusta.
Salainen koodi koulun pihalla
Jos kasvoit ennen älypuhelimien tuloa, saatat muistaa nämä pienet koodatut eleet, joita vaihdettiin leikkikentällä. Peukku ylös oli osa tätä jaettua kieltä.
Tapaamisen unohtaminen? Vitsi ystävien kesken? Nostit kätesi, peukalo piilossa, ja viesti meni perille. Se ei ollut aggressiivinen tai mauton, vaan leikkisä tapa sanoa: “Hyvä yritys!”
Kiehtovaa on se, miten se periytyi sukupolvelta toiselle. Ilman ohjetta tai virallista selitystä ele siirtyi sukupolvelta toiselle. Kuten isoäidin resepti tai lastenloru, siitä tuli luonnollisesti osa tapojamme.
Tunteellinen ele vaikeina aikoina
Ajan myötä peukku ylös sai myös intiimimmän ulottuvuuden. Euroopan historian tiettyinä myrskyisinä aikoina kertomukset kuvaavat tätä elettä kestävyyden symbolina.
Miehet puristivat vihkisormusta tai pientä arvokasta esinettä nyrkissään nostaessaan peukkua ylös. Se ei ollut maailmalle heitetty haaste, vaan hiljainen tapa muistaa, mikä oli olennaista: rakkautta, rohkeutta, toivoa.
Se on kaikkea muuta kuin yksinkertaista pilkkaa. Tässä eleestä tulee henkilökohtainen, lähes meditatiivinen. Tapa sanoa itselleen: “Pidän lujana.”
