Vaikka kuiskasimme edestakaisin, jotkut meistä tiesivät reagoivansa ylireagoivasti – mutta levottomuus ei kadonnut.
Kaksi aikuista täysin hämmentyneitä tunnistamattomasta tahrasta lattialla. Se oli outo muistutus siitä, kuinka hauras normaaliuden tunteemme voi olla, kun jotain outoa ilmestyy paikkaan, jonka luulemme ymmärtävämme.
Kävelimme sen ympärillä jatkuvasti epävarmoina siitä, oliko se vaaraton vai josta oli syytä huoleen. Tyttöystäväni ilmaisi huolensa myrkyistä tai piilevistä haitoista. Yritin rauhoitella häntä, vaikka tunsin oloni yhtä levottomaksi. Todellinen ongelma oli tietämättömyys – mielikuvituksemme täytti jokaisen aukon jollain pahemmalla.
Kun vihdoin saimme selville, mikä se todella oli – vaaraton mutta oudon näköinen limasien, jota esiintyy usein kosteissa tiloissa – helpotus ei tullut heti.
Ei ollut vaaraa, ei mitään vakavaa. Silti kokemus jäi mieleeni.
Pesimme laatat, avasimme ikkunat ja lopulta nauroimme sille, kuinka stressaantuneita olimme olleet. Mutta jokin siinä hetkessä jäi mieleeni. Se muistutti minua siitä, kuinka helposti tuntematon voi horjuttaa itseluottamustasi.
Nyt joka kerta kylpyhuoneeseen astuessani katson lattiaa ajattelematta. Ei siksi, että odottaisin näkeväni mitään outoa – vaan koska kun jokin tavallinen asia pelottaa minua, se ei enää koskaan tunnu aivan samalta.
